tiistai 24. helmikuuta 2015

Hyvien Marttojen uusi hallitus ja kevään toiminta

Vuosikokouksessa (16.2.2015) yhdistyksen jäsenet valitsivat HyMille uuden hallituksen.

Tänä vuonna hallituksessa toimivat

puheenjohtajana Reetta
varapuheenjohtajana ja kässämarttana Maria
rahastonhoitajana Elina
sihteerinä ja tiedottajana Saara
puutarha- ja ruokamarttana Katri
kulinaarimarttana Pia
kulttuurimarttana Marja
liikuntamarttana Kirsi ja
KV-marttana Nella 

Hallituksen tavoittaa tuttuun tapaan hyvat.martat-gmailista.


Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa ehdittiin jo linjata hieman kevään ohjelmaa. Tulossa on
26.2.2015      Leipäilta
28.2.2015      Orkideapiirustusretki
14.3.2015      Kulinaarikerho Sandrossa
19.3.2015      Helmi- ja shampanjailta
26.3.2015      Garderobitapahtuma
1.4.2015        Yrtti-ilta
18.4.2015      Olutruokailta Akateemisen Olutseuran ja Akateemisen viiniseuran kanssa
23.5.2014      Käsityökerhon Tallinnan matka

Lisäksi kevätkaudelle on suunnitteilla mm. 
smoothie-ilta, tennistä, vierailu kiipeilypuistoon, käsityökerhoja, kulinaarikerhoja, puutarharetki, vierailu jätevoimalaan ja balettia.

Suomalainen ruokailta 2015

Hyville Marttoille viikko 7 oli ruoantäyteinen. Keskiviikkona vierailtiin kulinaarikerhon kanssa ravintola Tamarinissa ja torstaina järjestettiin vaihto-opiskelijoille suomalainen ruokailta yhteistyössä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ESN-valiokunnan kanssa.

Ruokailtaan osallistui tusina vaihto-opiskelijoita, jotka pääsivät illan aikana valmistamaan seuraavan menun:

Alkuruokana lohikeitto
Pääruokana poronkäristys, perunamuusi ja puolukkahilloa, 
lisänä karjalanpiirakat munavoilla
Jälkiruokana tuoreita korvapuusteja ja kahvia

Karjalanpiirakoiden valmistusta

Lohikeittoa tekemässä

Poro käristymässä
Korvapuustien pyörittämistä

Tuoreet korvapuustit maistuvat jälkiruoaksi

Ruoanlaiton jälkeen päästiin istumaan katetun pöydän ääreen
Lopussa kiitos seisoo






Kulinaarikerhon kuulumisia helmikuulta 2015

Helmikuun kulinaarikerho suuntasi "Syö kympillä" -viikkojen kunniaksi ravintola Tamariniin kauppakeskus Forumiin.
10 €:n kana-annos ravintola Tamarinissa.

Ruoka maistui osallistujille, mutta palvelun laadussa jäi petrattavaa. Yhdelle martalle tuotiin väärä annos ja toisen martan annos viipyi keittiössä sen verran kauan, että muut ehtivät jo syödä. Lisäksi yhden martan juomatilaus ei mennyt aivan kohdilleen. Kaikenlaista sekaannusta siis mahtui yhteen ravintolavierailuun. Monta marttaa yhdessä pöydässä taitaa olla joillekin ravintoloille liian iso haaste.

Jäätelö-jälkkäreille siirryttiin kauppakeskuksen yläkertaan Ciao Caffeeseen.


Ciao! Caffen jätskiherkkuja.




Helmi&Shampanjatilaisuus 19.3 klo 18

Hyvät Martat osallistuu House of Elliotin helmi-iltaan 19.3 klo 18. 

Illan ohjelmassa on yrityksen perustajan ja korujen pääsuunnittelijan luento helmien historiasta ja niiden käytöstä koruissa sekä shampanjaluento ja -maistelu.

Illan aikana on mahdollista tehdä koruostoksia showroomissa kaikessa rauhassa. Osallistumismaksu on 20 e/ osallistuja (sis. Cocktailpalat sekä shampanjaa). Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmottautunutta. 

Ilmottaudu mukaan viimeistään 16.3 lähettämällä viestiä osoitteeseen hyvat.martat@gmail.com. Muistathan ilmoittaa mahdollisista ruoka-aineallergioista. Tapahtuman yksityiskohtaiset tiedot saat ilmottautumisesi jälkeen.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Orkideapiirustusretki lauantaina 28. helmikuuta

Tule HyM:n kanssa piirtämään orkideoja!

HyM järjestää la 28.2. piirustusretken Helsingin Talvipuutarhan lumikuningatarpäiville. Lumikuningatarpäivät järjestetään kerran vuodessa lumikungatar-orkideojen kukinnan kunniaksi. Lisäksi nähtävillä on Suomen Orkideayhdistyksen jäsenten omia kasveja ja yhdistyksen jäsenet myös jakavat tietoa ja vinkkejä orkideankasvatuksesta.

Aloitamme kukkien ihastelun klo 12.00, kun näyttely avautuu. Väentungoksen määrästä riippuen siirrymme myöhemmin piirtämään lähistöllä sijaitsevaan kahvilaan (esim. sanomataloon), joten varaathan piirustusvälineiden lisäksi kuvien ottoa varten mukaan digikameran/kamerakännykän. Tapahtumassa mukana Hym:n jäsen, jolta saa vinkkejä piirustustekniikkaan. Aiempaa piirustuskokemusta ei tarvita. Mukaan saa toki tulla vaikka ei piirtäisikään.

Alla vielä tapahtuman tiedot kootusti:

Paikka: Talvipuutarha, Hammarskjöldintie 1, tavataan kasvihuoneen pihalla oven läheisyydessä

Aika: la 28.2. klo 12.00

Tarvikkeet: -piirustuspaperia (esim. piirustuslehtiö tai valkoista A4 kopiopaperia)

-lyijykynä, tussi tai muu kynä (myös lyijytäytekynä käy) -halutessasi myös muita piirustusvälineitä, esim. puuvärit

-digikamera/kamerakännykkä tms.

Ilmoittautuminen: Viimeistään to 26.2. osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kulinaarikerho ke 11.2 klo 18

Vuoden ensimmäinen kulinaarikerho suuntaa keskiviikkona 11.2 klo 18 ravintola Tamariniin "syö kympillä" -viikkojen kunniaksi. Kaikki kana- ja tofuannokset siis vain 10 €. Ilmoittaudu mukaan hyvat.martat gmailiin viimeistään tiistaina.

Ravintola löytyy Forumin kauppakeskuksesta. Lisätietoja www.tamarin.fi