perjantai 27. syyskuuta 2013

Kooste jäsenkyselystä

HyM kiittää kaikkia jäsenkyselyyn vastanneita jäseniä ja muita toiminnasta kiinnostuneita. Saimme vastauksia yhteensä 30 kappaletta. Kyselyyn vastasi ilahduttavan monta pitkäaikaista jäsentä. Puolet kyselyyn vastanneista henkilöistä oli iältään 30-40 vuotiaita. Heidän ääntään kuulisimme mielellämme lisää. Aiommekin järjestää syksyn aikana alumni-illan, johon tervetulleita ovat alumnijäsenemme ja muut jo opiskelijaelämästä eteenpäin siirtyneet jäsenet. 
Suurin osa jäsenistämme oli löytänyt yhdistyksen Ylioppilaskunnan tai avajaiskarnevaalien kautta. Mukana oli myös ihmisiä, joiden ensisijainen tavoite oli liittyä Marttaliiton jäseneksi, jossa edellytyksenä on liittyminen yhteen yhdistykseen. 

Jäsenkyselyyn vastasi useita henkilöitä, jotka eivät olleet osallistuneet tapahtumiimme. Pääasiallisiksi syiksi nousivat omat aikataulut ja tapahtumien kiinnostamattomuus. Yhdistyksen tarkoitus olisi palvella mahdollisimman hyvin jäsenkuntaa, eikä ole kenenkään edun mukaista järjestää tapahtumia, joihin ei osallistu ketään. Kyselystä saimmekin hyviä ideoita tuleviin tapahtumiin ja uusia toiveita voi esittää jatkuvasti hallitukselle. 

Käsityöt ja ruuanlaitto veivät hienoisen voiton tapahtumien kiinnostavuudessa, mutta yleisesti ottaen jäsenemme ovat kiinnostuneet kaikista yhdistyksen toiminnan osa-alueista. Kyselyn perusteella emme siis aio luopua mistään toiminta-alueesta. 

Kritiikkiä saimme pääasiassa jäsenmaksun ja osallistumismaksujen kalleudesta. Tämä on valitettasti asia, johon emme voi itse yhdistyksessä paljoakaan vaikuttaa. Jäsenmaksun määrää Marttaliitto. Suurin osa 35 €:n jäsenmaksusta menee Marttaliitolle ja Uudenmaan Piirille. Yhdistys saa jäsenmaksusta omaan käyttöönsä 7 €/ per jäsen. Yritämme parhaamme, mutta näin pienellä summalla ei ihmeisiin pystytä. Näin ollen kalliimmissa tapahtumissa on pakko periä omavastuu. Talkootyöhön jäseniemme into on ollut hyvin pientä, joten sitä kautta saamamme tulot ovat olleet viime vuosina olemattomia. Pienen hallitusporukan voimavarat eivät enää riitä myyjäisten järjestämiseen, jos apua ei saada jäseniltä. Ylioppilaskunnalta saamme kyllä hieman avustusta toimintaan, mutta saamamme avustus on luokkaa noin 4 € per henkilö, jolla ei valitettavasti kovin paljoa ilmaista lisätoimintaa pystytä järjestämään. Yritämme kyllä parhaamme mukaan järjestää jäsenille ilmaista ja edullista matalankynnyksen toimintaa. Alla olevien graafien avulla voit tutustua tarkemmin jäsenkyselyn tuloksiin.



Kuva 1. Jäsenaika [vuotta]


Kuva 2. Vastanneiden ikäjakauma [vuotta]


Kuva 3. Vastanneiden sukupuolijakauma


Kuva 4. Vastanneiden koulutustausta


Kuva 5. Vastanneiden elämäntilanne


Kuva 6. Osallistuminen tapahtumiin viimeisen vuoden aikana


Kuva 7. Tapahtumien kiinnostavuus


Kuva 8. Sopivin viikonpäivä tapahtumille


Kuva 9. Sopiva aloitusajankohta tapahtumille


Kuva 10. Pääasialliset esteet osallistumiselle

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kässäkerho kokoontuu taas!

Kässäkerho kokoontui jo toistamiseen tänä syksynä ja mukana oli niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksia. Kerholaisten käsissä lankakeristä muovautui niin vaatteita kuin asusteita - unohtamatta kuitenkaan leppoisaa jutustelua ja nyyttäriherkkuja. Tästä on hyvä jatkaa syksyyn!

(c)Muua

maanantai 23. syyskuuta 2013

Uusien ilta

Viime viikon keskiviikkona vietettiin uusien iltaa koruaskartelun ja toisiin tutustumisen merkeissä. Korujen askartelu polymeerimassoista näytti olevan illan suosituin aihe. Tuloksena oli upeita luomuksia, kuten kuvasta näkyy. Alunperin suunniteltu rintanappien askartelu peruuntui viime hetkellä ylioppilaskunnan toimiston tekemän tuplabuukkauksen takia. Rintanappikone oli ehtinyt karata jo parempiin käsiin. Onneksi nokkelilla martoilla ei jäänyt sormi suuhun, vaan varasuunnitelmaa alettiin kehittää samantien. Illan aikana oli mahdollista askarrella polymeerimassan lisäksi koruja erilaisista helmistä sekä kokeilla isoäidinneliöiden ja ruusukkeiden virkkausta. Uudet HyMiläiset olivat niin nokkelaa ja oma-aloitteista väkeä, ettei opastajille paljoa työtä löytynyt. Ilta sujui kaikin puolin mukavasti ja välipala tarjoilukin katosi parempiin suihin.
HyM haluaa vielä toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uusien illassa ja aiemmin avajaiskarnevaaleilla jäseneksi liittyneet uudet martat. Toivottavasti tapaamme yhdistyksen tapahtumissa syksyn aikana!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Terveiset kässäryhmien vetäjien tapaamisesta

Reetta ja Maria kävivät tiistaina Uudenmaan piirin järjestämässä kässätilaisuudessa Marttatalolla. Illan ohjelmassa oli teeteeshopin tuote-esittely ja kokemusten vaihtamista marttayhdistyksen kässätoiminnasta. Saimme tietoa myös käsityöosaajapassista. Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne piipahti yllättäen esittelemässä uunituoreen marttakankaan ja ryijyt.

Teetee eli Tekstiiliteollisuus Oy esitteli neulelankoja ja muita tuotteita. Mielenkiintoista oli se, että Step-sukkalanka on käsitelty Aloe Veralla ja Jojoba-öljyllä, ja käsittely kestää jopa 40 pesukertaa! Yhdestä Step-lankakerästä saa aikuisten pitkävartiset sukat. Varsin riittoisa lanka ja potentiaalinen kilpailija Novitan neulelangoille. Uutuutena teeteen valikoimaan ovat tulossa englantilaiset puikot, joiden valikoimassa olevat sukkapuikot löytyvät kolmessa eri pituudessa (10-15-20cm). Mielenkiinnolla odotellaan ovatko puikot niin hyviä kuin edustaja antoi ymmärtää.


Marianne Heikkilä esitteli uudet Marttaryijyt, ja niistä löytää lisää tietoa käsityön ystävien -nettisivuilta. Lisäksi näimme uuden Martta villaraitakankaan, josta on tulossa marttapuotiin myyntiin erilaisia tuotteita. Kangasta saa ostaa metritavarana Marttapuodista, josta tilaus menee Vuorelma Oy:hyn.


perjantai 13. syyskuuta 2013

Syksyn kuulumisia

HyMin syksy on lähtenyt käyntiin mukavissa merkeissä. Takana ovat kulinaarikerhon ja käsityökerhon tapaamiset sekä tutustuminen suunnistukseen. Pitäjänmäen Tarmon komeat miehet opastivat meidät suunnistuksen saloihin Paloheinän Iltarasteilla. Parisuunnistuksena suoritetuilla reiteillä opimme kartanlukua, kompassin käyttöä, yhteistyötaitoja ja siinä samalla tuli kerrytettyä päivän liikunta-annos kuin huomaamatta. Suunnistuskärpänen näyttää puraisseen useampaakin hallituslaista.

Ohjelmarunko syksylle on myös julkistettu. Tiedossa on mukava kattaus käsitöitä, liikuntaa, hyvää ruokaa ja kulttuuria. Ohjelmaan tulee vielä täydennyksiä syksyn edetessä. Syksyn ohjelmassa on pyritty huomioimaan jäsenten esittämiä toiveita, joita kyselimme kesän aikana nettilomakkeella. Palautetta ja toiveita otetaan jatkuvasti vastaan yhdistyksen gmailiin.

HyMin hallitus uudistui vuoden vaihteessa, ja sen jälkeen olemme pyrkineet uudistamaan yhdistyksen toimintaa sekä aktivoimaan jäseniä mukaan toimintaan. Yhdistykselle on suunniteltu oma logo, joka näkyy jatkossa mainonnassamme. Tavoitteenamme on saada uusia ihania ihmisiä rikastuttamaan marttatoimintaamme ja palvella samalla nykyistä jäsenkuntaamme parhaamme mukaan.

Tavataan marttailun merkeissä!